Näin helposti ylivelkaantumiset saataisiin vähenemään

Eduskunnassa on jo pitkään pohdittu, miten etenkin nuorilla ihmisillä lisääntyneet ylivelkaantumiset saataisiin vähenemään, ja parhaassa tapauksessa tietenkin jopa kokonaan kitkettyä pois. Kansanedustaja Sampsa Kataja on tehnyt lakialoitteen, joka toteutuessaan kieltäisi pienet kulutusluotot, eli kansankielellä sanottuna pikavipit, kokonaan.

Katajan mukaan pikavipit aiheuttavat runsaasti ylivelkaantumisia etenkin nuorille kuluttajille, ja että jos vipit kiellettäisiin, vähenisivät ylivelkaantumiset tuntuvasti. Tilastotiedot ovat kuitenkin Katajan argumentteja vastaan, sillä tilastotietojen mukaan suomalaisille kuluttajille merkittävistä maksuhäiriömerkinnöistä alle yksi prosentti johtuu pikalainoista.

Voi myös ihmetellä, että onko se pikalainapalveluiden syytä, jos joku ottaa lainaa netistä enemmän kuin pystyy maksamaan takaisin? Pikalainapalvelut harjoittavat kuitenkin täysin laillista liiketoimintaa, eikä palveluilla itsellään ole luonnollisesti mitään intressejä lainata rahaa sellaisille henkilöille, jotka eivät pysty maksamaan lainaansa takaisin, sillä silloinhan palvelut tekevät luottotappioita.

Myös pankkien tarjoamat kulutusluotot aiheuttavat paljon ylivelkaantumista, joten pitäisikö siis pankit kieltää kokonaan? Vippejä on demonisoitu jo aivan liian pitkään, ja niiden mainetta on pyritty mustamaalaamaan monin eri keinoin. Totuus on kuitenkin, ettei ihmisten ylivelkaantumiset ole vippipalveluiden, vaan itse kuluttajien syytä.

Suomen Pienlainayhdistys, jonka ovat perustaneet vippialan johtavat yritykset, on perustettu edistämään hyvää luotonantotapaa ja suojelemaan kuluttajia. Suomen Pienlainayhdistykseltä on tullut monia hyviä ehdotuksia, joiden avulla saataisiin kuluttajia turvattua. Pienlainayhdistyksestä on ehdotettu esimerkiksi, että Suomessakin voitaisiin ottaa lähes jokaisen muun Euroopan maan tapaan käyttöön positiivinen luottorekisteri, jolla on todettu olevan selvästi maksuhäiriöitä vähentävä vaikutus.

Positiivinen luottorekisteri antaisi nimittäin luotontarjoajille mahdollisuuden nähdä asiakkaillansa valmiiksi olevat velat ja lainat. Tällä hetkellä pankit tai pikavippipalvelut eivät näe asiakkaidensa lainoja, joten kuluttajat voivat helposti ottaa jopa kymmeniä lainoja päällekäin. On selvää, ettei kukaan normaalituloinen henkilö selviä kymmenien pikavippien ja kulutusluottojen lyhennyksistä.

Pikavippipalveluita on siis aivan turhaa syyttää ihmisten ylivelkaantumisista, kun palveluilla ei anneta mitään mahdollisuutta estää niitä. Jos positiivinen luottorekisteri otettaisiin käyttöön, eivät palvelut enää myöntäisi lainaa sellaisille henkilöille, joiden ne eivät uskoisi selviytyvän lainojensa takaisinmaksusta, ja näin ylivelkaantumiset saataisiin varmasti kitkettyä lähes kokonaan, ellei jopa kokonaan, pois.

Comments are closed.